keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Viikon 3 tulokset

Heippa!

Tänään oli valmentajakäynti. Viikon aikana oli tippunut 1,2kg ja olin pettynyt. Ilmeisesti viikonlopun mättämisen jäljet näkyivät vielä. Lisäksi otettiin prossat.

Viikkopudotus: -1,2kg
R%: 51,1 -> 49,4 = -1,7
Lihas%: 21,7 -> 22,2

Kolmen viikon yhteispudotus siis 7,8kg

Viikonloppusta yksi päivä menee lomailuna campista ja seuraava valmennuskäynti on 10.11. Toivon että tämän viikon jälkeen olisi se 10kg tippunut. Saa nähdä meneekö ensimmäinen tavoite rikki.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Viikonlopun lipsumiset

Terve!

Viikonloppu meni miten meni,söin ylimääräisiä kaloreita ja hiilareitakin mahtui mukaan. Ketoliuskoista näki heti ja vituttaa kun pientä oravaa kuinka sitä voikaan olla näin nössö. Ihan itte sitä ruokaa tungin kitusiin ja hyvällä ruookahalulla söinkin. Camppipussit meni paitsi eilen jäi viimeinen syömättä kun vedin kokonaisen kurkun ja kanamunan illalla ja sit olikin vatsa täynnä.

Painoa on tullut kahden päivän aikana n.800-900g lisää ja uskoisin että ovat nestettä mutta sen näkee huomenna. Keskiviikkona olisi valmentaja ja sitten katsotaan onko rasvaprossa pienentynyt.

Huomasin että tissit ovat pienentyneet huomattavasti ja mieskin siitä huomautti :D Lisäksi solisluut ja rintakehä tuntuvat selvemmin :) Kyllä sitä kerrosta on siis hävinnyt.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Käynti valmentajalla

Heippa,

Toinen viikko oli aikamoista sahailua plussien ja miinusten välillä. Olin siis satavarma,että valmentajan vaa'alla paino olisi pudonnut maksimissaan 1,5kg. Pelonsekaisin tuntein astuin vaa'alle pikaisen laskutoimituksen mukaan olin tiputtanut toisen viikon aikana 2,1kg! Itse olin kovinkin hämmentynyt ja valmentaja kehui kuinka hyvä tulos tuo on toiselle viikolle. Painonlasku hidastuu toisena tai kolmantena viikkona ja saattaa olla jopa viikonkin pysähdyksissä.

Kahden viikon kokonaistiputus onkin 6,6kg! Melkein 10kiloa! :D Ette voi uskoa kuinka hyvältä se tuntuu. Työkaveri kehui tänään kuinka näytän hehkuvan ja olen" jotenkin kutistunut" kai ne painonlaskun hyviin puoliin luetaan ;)

Seuraava tapaaminen on ensiviikolla ja silloin puhutaan kuinka mä katkaisen ketoosin ja syön c-ateriat koska viikonlopun olen laivalla. Saa kuitenkin nähdä kuinka paljon viitsin syödä muuta ruokaa ja ottaa alkoholia kun näin hyvään vauhtiin olen päässyt :)

Samalla kerralla katsotaan prosentit ja silloin teen tännekkin taulukkoa :)

maanantai 24. marraskuuta 2014

Viikko 2 takana

Heippa!

Eilen tosiaan päättyi toinen viikko. Sen "kunniaksi" söin purkillisen tonnikalaa vedessä,mikä on sallittua 1+ tasolla mutta ei periaatteessa paastolla. Kaloreita tuli n.500kcal eli niukoilla mennään. Tänään alkoi viikko numero 3. Mulla on ruokia keskiviikkoon asti,mutta huomenna on valmentajalla käynti ja samalla otetaan kehonkoostumusmitat ja toivottavasti rasvaprosentti olisi pienentynyt :)

Oon huomannut,että juomisesta tulee helpompaa kun lasken ne puolen litran vesipullon avulla. Ennen klo 12 juon 2 pullollista vettä,12-15 taas kaksi pullollista ja 15-21 juodaan myös kaksi pulloa.

Tänä aamuna punnitsin itseni ja painoa oli +100g ja uskon, että se johtuu eilisen ylimääräisestä suolasta. Ketoosiliuskojen mukaan mennään korkeimmalla ketoositasolla eli kyllä siellä sitä rasvaa palaa.

Mulla meni 6 vuotta tän ylipainon keräämiseen ja nyt koitan alle puolessa vuodessa päästä siitä eroon. Se vaatii uhrauksia ja helppoa se ei tule olemaan. Haluan olla ensi kesänä siinä kunnossa että kehtaan katsoa muiden ottamia valokuvia ilman, että ajattelen mikä läski olenkaan. Liikunnasta sen verran, että aion aloittaa tammikuussa salilla käynnin mutta en ota siitä stressiä :)


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Oma suhteeni ruokaan ja VIIKKO 1

Tämän blogin tavoitteena on toimia muistikirjana minulle ja toivon, että se auttaa motivoimaan ja muistuttamaan minua siitä miten matkani kohti kevyempää painoa on mennyt.

Ensimmäinen viikko alkoi hyvin. Olin ostanut valmentajalta ruoat ja testailin eri makuja. Puuro ja vaniljapirtelö osoittautuivat ehdottomaksi inhokiksi. Alkuun söin aamulla puuron, päivällä keiton ja illalla pirtelön. Ekat päivät menivät lähinnä hirveissä vieroitusoireissa jääkaapista. Jatkuvasti mietin mitä sitä söisi ja tylsyyden iskiessä olin jo suuntaamassa jääkaapille.

Pian ketoosi alkoikin vaikuttaa ja nälän tunne hävisi lähes kokonaan. Se että opit erottamaan nälän tunteen turhista mielihaluista on yksi vaikeimmista asioista mulle. Mun pitää keskittyä siihen että kysyn itseltäni, että onko mulla oikeasti nälkä, tarvitsenko mä ruokaa vai syönkö vaan siksi että haluan jotain hyvää ja saan siitä nautintoa.

Impulsiiviset mielihalut jotakin ruokaa kohtaan ovat yksi suurimmista ongelmista mun syömisessä- Lisäksi se että voisin syödä suuret määrät tekemääni ruokaa vaikka ei enää oli nälkäkään. Sammutan ensin nälän jonka jälkeen jatkan syömistä vaan siksi että se ruoka on hyvää. Syön siis turhaan.

Ekan viikon vaikeudet:

- Juomisen muistaminen. Kolme litraa päivässä on suuri määrä tälläiselle henkilölle joka yleensä juo vain silloin kun on jano.

- Syömisen rytmittäminen. Kuinka pitkin välein kannattaa syödä että selviää koko päivän.

- Jääkaapin houkutusten välttäminen. Vaikkei siellä kaapissa ole mitään,silti siellä on pakko käydä.

Ekaan viikkoon mahtui myös muutama repsahdus. Mä olen paastotasolla eli syön päivässä kolme pussia cambridge-ruokaa ja kolme litraa vettä. Ylimääräisiä kaloreita tuli noin.400kcal ja kaikki oli proteiinipitoista lihaa. Ensimmäiseen punnitukseen lähdettiin kuitenkin innolla.

VIIKKO 1

Punnitus 1 : 98,1 -> 93,6 = -4,5kg

Pudotus oli valmentajan mielestä loistava. Omasta mielestäni olisin voinut päästä -5kg ja mielessä olikin oliko tuolla ylimääräisellä kalorilla osuutensa? Valkku sanoi, että niillä ei ole niin suuri merkitys ja saisin olla tyytyväinen näinkin suureen pudotukseen ensimmäisenä viikkona.

Viikon 2 tavoitteeni on päästä 90kg jos vain mahdollista. Ennen aloitusta olin viikon jo kevyemmällä ruokavaliolla ja koska nyt mennään toisella viikolla, painonlasku todistetusti hidastuu. Mahdollinen painonlasku on oletettavasti n.1,5kg.

The Beginning

Olen 24-vuotias nainen ja aloitin laihduttamaan Cambridge-ohjelmalla marraskuussa 2014. Tavoitteena on pudottaa kaiken kaikkiaan 30kg joista 20kg maaliskuuhun 2015 meneessä. Kirjoitan blogia salanimellä, koska laihdutus on arka aihe enkä halua antaa kasvojani tälle projektille epäonnistumisen pelossa saati, että joku tuttavistani löytää tiensä tänne. Siitä huomaa kuinka arka asia minulle on. Kävin alku kuussa ensimmäisen kerran valmentajalla ja kävimme aiheen läpi sekä ostin ruoat.

Alku

Alkupaino: 98.1
BMI: 36
Rasva%: 51,1
Viskeraalirasva: 8
Tavoitepaino: 65